Oudolta tuntui välimatka kymölle, ei voinut kerrata kenenkään kanssa viime kerran saaliita ja höyrytä niitä perusjuttuja joita aina höyrytään. Siiis sillon kun ollaan porukalla kalassa. Sen verran tulee väkisellä aina suutaan auvottua kun miettii että millähän ilmeellä sitä saisi kellantien varresta tontin. On se hienoo seutua.
Kylmä ja kolkko näkymä avautui kymön niskalla, tuuli suoraan selältä päin ja 4 astetta lämmintä, pisti lisäämään yhden vaatekerran lisää. Kasailin kolmet setit valmiuteen joilla olisi tarkoitus kalastaa pinnalta, pinnan alta ja pojasta. Jo kolmannen kerran peräkkäin tradition omaisesti sidon streameri settiin käriperhoksi mustan streamerin. Samanlaisen jolla jo kahden edellisen kauden avajais kala on tullut. Ei muuta kun kosken niskaa käymään järjestelmällisesti läpi ja sieltähän se keskimmäisen niskakiven huopeesta tärähti, mustaan streameriin. Nopea väsytys ja kauden ensimmäinen taimen on haavissa. Parit kuvat ja laiha 44cm taimen jatkamaan matkaansa. jes!
Löysät oli poissa ja nopean tankkauksen jälkeen jatkoin edellisen tapahtuman jalansijoilta. Puolisen metriä ylempää tärähti taas ja nyt vapa taipui huomattavasti karummin. Toiveet paremmasta taimenesta murskaantui kalan käydessä pinnassa. KIRJOLOHI? wad wittua. Kala haaviin ja rannalle ihmettelmään. Eihän kymöllä pitäisi korjolohia olla, vai pitäisikö? Katselin epäilevänä kalankasvattamoa päin ja mietin että liekköhän sieltä karannut vai mitenkä että. Perkasin kalan ja lähettelin multimediaa huvittuneena eteenpäin kymön "taimenesta".
Sattumaahan sen pitää olla, joku laitoskarkuri tai jotain. Näin päätin yhden miehen tuomioistuimessa ja siirryin toiselle puolelle niskaa. Perus kompuroinnin jälkeen suunnistin suoraan pelipaikalle ison niskakiven luo ja aloin pilkkimään. Taas tärähti ja tuntui kaikenlisäksi vielä ihan kohtuu kalalta. Kala kampesi akanvirran kautta vierelleni ja kirjohan se siellä taas potki. Huh huijjaa, pikku väännöt ja kala pussiin. Alkoi tuntua vähän oudolta, taimenta tulin tänne kalastaan pitkän matkan päästä ja kirjoja puskee kiinni, lähempääkin niitä löytyisi.
Kohta puhelin pirisee ja Korpilohen isäntä siellä käskee rauhottumaan kun hän on jo monta kertaa ajanut sillan yli ja aina on vapa mutkalla. Kerron hänelle kirjolohitilanteen ja hän osaa valaista asiaa. Alapuoleiseen järveen on keväällä istutettu kirjolohia joittenkin iloksi, asia on selvä. Näitä kirbeleitä tulee varmaan muillekkin eteen tämän kesän aikana. HujasenJuhakin soittelee ja kun kerron kirjohavainnoista niin hän virittelee jo nauruansa-kaikki jotka häntä vähänkään tuntee tietää varmasti miten. Onnistuin vielä saamaan kirjo-episodin jälkeen yhden 44 taimenen haaviin sillan alapuolelta ja karkuuttamaan kaksi. Kaikki kalatapahtumat tulivat mustaan streameriin, yhtään pintakäyntiä ei näkynyt mikä johtui varmasti kylmästä säästä.
anna pillua
VastaaPoista