lauantai 3. syyskuuta 2011

Kauden lopetus

Kahden harrastuksen loukussa oleminen tarkoittaa joka vuosi sitä, että kun metsästyskauden lähtölaukaus pamahtaa, romahtaa kalastusharrastus lähes olemattomiin. Tämä vuosi noudattaa sitä samaa kaavaa, kalaruoka on vaihtunut lihaksi.

Kumminkin viikkovapaalle mietitty metsästysreissu vaihtuikin aamuluvaksi Kärnään. Aate oli, että pitäähän se koskikalastuskausi käydä lopettamassa. Kyytiin lähti Hakolan Jouni, joka minut kalaan lähinnä sai provosoituakin.

Neljältä vieteriukkona ylös ja peugeotti kohti Kärnää. Kahdestaan saatiin aamulupa olla klo 12 asti ja sitten taas koski täyttyisi sitä rataa sunnutai-iltaan.




Setit kasaan ja hommiin. Toiseen valitsin pupat ja nymfin ja toiseen taas pistin pikku tinselin singlenä.
Laskin suvannon yläpuoleisen virran, josta tinseliin tarttui n. 35cm harjus. Harri kasvamaan ja lasku loppuun, hiljaista piteli. Jatkoin suvannon alapään niskalle ja Jouni kokeili sillan alapuolta. Niskalla pyörähti taimen mutta ei halunnut tinseliä. Laskin niskan sekä virran läpi, sillan jälkeen tinseliin tärähti hieman alle 40cm taimen. Tapahtuman jälkeen käytiin kokeilemassa vanhan voimalaitkoksen jälkeinen virta, ei hipasuakaan.





Palasin niskalle missä taimen pyörähti ja vaihdoin pupat kehiin. Muutama heitto ja siima stoppasi, vapa pystyyn ja kiinni oli! Muutaman spurtin jälkeen yritin haavia kalaa, mutta ei onnistunut. Kala säikähti ja karkasi koskeen. Olin jo varma, että sinne meni, mutta sain kumminkin ohjattua kalan kiven taakse akanvirtaan ja siitä pussiin. Taimen oli uroskala ja ihan syötävän kokoinen. Mitta näytti 51cm.


Kala kyytiin ja uudestaan suvannon yläpään virran kimppuun. Laskin virtauksen läpi pupilla yhtä pientä tärppiä lukuunottamatta ilman kalahavaintoja. Jouni tuli suvannon päähän ja huikkasin, että lähetäämpä katsomaan niskaa uudestaan.



Aloin suu vaahdossa vaahtoamaan Jounille, että nyt ois pintaperhon paikka niskalla. Selittelin, että kuinka hienoa olisi saada pintaperholla iso taimen. Nimittäin, vaikka perhokalastus harrastus on ollut lähellä sydäntäni jo melkoisen pitkään, puuttui minulta mitallinen pintaperho taimen. Nyt päätin poistua mukavuusalueelta (pupa,larva,tinseli) ja kokeilla pinturikalastusta pitkästä aikaa. Katsoin perhorasiat läpi ja tietenkin oma pinturirasia oli autolla. Onneksi avuliaana Aatuna Jouni antoi pintureitaan lainaan. Pienen valinta prosessin jäkeen päädyin nro 14 sidottuun runkohäkiläiseen pinturiin.




Kahlasin niskan keskelle ja huomasin, kuinka pinnassa taas molahti. Syke nousi sataan hetkessä ja tarjoilin pinturia tuikin läheisyyteen. Muutaman vapaan uiton jälkeen kokeilin viistättää perhoa ja silloin alkoi tapahtua. Vana seurasi niskalla viistävää pinturia ja komea taimen haki sen pinnalta. Hihkaisin ilosta. Kala syöksyi niskalla mutta tällä kertaa sain sen pidettyä myös siinä. Hetken kuluttua havas kastui ja ensimmäinen pintaperhokala köllötti haavissa. Varsin mallikas oli myös tämä kaveri 52cm.


Koskelle pysähtyi pari Hollantilaista turistia, joitten kanssa smaltalkkasin lontoon murteella. Ihailivat perhokalastuksen tarkkuutta ja heittojen sulavuutta, ottivat muutaman kuvan kalastuksesta ja saaduista kaloista. "Häv ja self a fain meal!" ukko veisteli.

Kello alkoi kolkutella puolta päivää ja kalat alkoivat ilman lämmetessä pintoa suvannossa, tietty siellä keskikohdalla minne ei millään opilla yletä. Koukutin vielä kumminkin kalaisalta niskalta vielä yhden +40cm taimenen. Keräsin vielä laavun ympäristöstä pussillisen karvarouskuja, ja niin saalis oli lähestulkoon täydellinen.



Hyvin luotti kauden viimeinen koskikalastuskerta. Toki voi olla, että jos oikein innostun, niin käyn jossain koskipaikassa missä rauhoitukset ei pure. Lampikalastus painoitteista kalareissut kumminkin ovat ennen jäitten tuloa. Pakko vielä sen verran leurottaa, että ei jättäneet Viitasaaren kosket tänä vuonna kertaakaan kalatta. ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti